Tänään on vietetty Vilman ensimmäisiä syntymäpäiviä! Suuremmoiset onnittelut myös koko sisarusparvelle: Veikalle, Kialle ja Pandalle!
Vilma sai Lahden mummulta lahjaksi lelun, joka olikin hyvin mieluisa. Kuvista voi tarkkasilmäisimmät huomata, että yksi jalka jo puuttuu ensimmäisten riepotusten jälkeen. Iltaruoka oli myös herkkuruokaa: Cesar kanaa ja hienointa kalaa, nakki-kynttilällä tietenkin. Ruoka maistui meidän herkkupepulle valla mainiosti! Tällä hetkellä Vilma on ison luun kimpussa, luut kun ovat myös herkkua.
Viime viikolla käytiin eläinlääkärissä hakemassa 1-vuotisrokotukset. Samalla sitten huomautimme, että Vilman vasen silmä rähmii jonkun verran. No, silmätippoja ja -voidettahan me sitten hoidoksi saatiin silmätulehdukseen. Toivotaan, että ongelma poistuu hoidolla ja Vilma on taas kunnossa! Silmätippojen laittaminen onnistuu hyvin, Vilma on niin kiltti tyttö. Myös eläinlääkäri kehui Vilmaa harvinaisen tasapainoiseksi ja täyspäiseksi. Eläinlääkäri oli kuulemma viimeksi tämän rodun edustajia tavatessaan saanut olla hieman varuillaan, ettei saanut hampaista. Myös omistajat saivat tunnustusta korvakarvojen nyppimisestä, on kuulemma ensimmäinen rodun edustaja pitkään aikaan, jolta oli karvat nypitty. Hyvä me!
Meidän toinen kurssi koirakoulussa lähenee loppuaan, enää yksi kerta pohjatyökurssia jäljellä. Hyvin me ollaan pärjätty, vaikka aluksi tuntuikin, että ollaan ihan osaamattomia (etenkin me ohjaajat). Mutta kyllä siinä sitten oppi, kun katsoi muita vähän kokeneempia ohjaajia ja otti mallia. Kurssin vetäjäkin ohjasi meitä hyvin, kun selitettiin, ettei ihan nyt ymmärretty kaikkia termejä tai muuta. Seuraavaksi meidän ohjaustaitoja ja Vilman keskittymistä testataankin Mouhijärven agility-viikolopussa kahden viikon päästä. Katsotaan miten siellä pärjätään.
Ensi sunnuntaina on Vilmalla näytön paikka, eli ensimmäinen näyttely! Kasvattaja-Hanna on onneksi kehässä Vilman kanssa ja me voidaan vaan ottaa oppia, miten näyttelyissä pitäisi käyttäytyä. Katsotaan myös, että miten siellä käy.
Alla vielä kuvia Vilman syntymäpäivästä ja kaikista herkuista ja lahjoista!